Ratkaisumyyjä (Itä- ja Pohjois-Suomi) / C2 SmartLight

Etsimme ratkaisumyyjää kasvattamaan myyntiämme Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Ratkaisumyyjänä pääset ylläpitämään nykyisiä ja rakentamaan uusia pitkäkestoisia asiakassuhteita. Päiväsi rakentuvat asiakashoidon ja uusasiakashankinnan ympärille sisältäen asiakastapaamisia kohteissa, tarpeiden kartoittamista, ratkaisujen suunnittelua ja tarjousten laatimista.
Otat haltuusi erityisesti C2:n valaistuksen ohjausratkaisujen osalta nykyisten asiakkaiden asiakashoidon. Uusasiakashankinnassa painottuvat Hansabin tuotevalikoiman ratkaisujen tarjoaminen mm. teollisuuden ja julkisen sektorin toimijoille. C2 SmartLight on osa kansainvälistä Hansab Groupia ja vastaa Suomessa Hansabin turvallisuus-, automaatio- ja kulunvalvontatuotteiden myynnistä.
Työpisteesi voi sijoittua Jyväskylään, jossa sijaitsee myös C2:n pääkonttori. Työtä tehdään kuitenkin pääasiassa asiakkailla, joten tehtävää voi hoitaa myös esimerkiksi isoimmista maakuntakeskuksista käsin Itä- ja Pohjois-Suomen alueella (esim. Oulu tai Kuopio).
Mitä odotamme uudelta ratkaisumyyjältä?
- 5-10 vuoden kokemusta B2B-myynnistä asiakkaiden luona
- Näyttöjä tuloksellisesta ratkaisumyynnistä ja uusasiakashankinnasta
- Kiinnostusta ja kykyä ymmärtää teknisiä ratkaisuja (esim. valaistuksen ohjausratkaisut, turvallisuus- ja kulunvalvontaratkaisut sekä teollisuuden ja liikenneympäristöjen automaatioratkaisut)
- Matkustusvalmiutta ja B-luokan ajokorttia.
- Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa.
Mitä tarjoamme sinulle?
Saat tuotteisiin ja ratkaisuihin kattavan perehdytyksen, jotta pääset myyntityössä hyvin vauhtiin. Vaikka tehtävä vaatiikin vahvaa itsenäistä työskentelyotetta, et jää arjessa yksin. Työssä tukenasi on C2:n Suomen viisihenkinen myyntitiimi, ulkoinen buukkauspalvelu sekä Hansab Groupin myyntiorganisaation osaaminen Baltiassa. Saat myös käyttöösi modernit myyntityökalut.
Myynnin pääfokus on Suomessa, mutta kasvupotentiaalia ja urakehitysmahdollisuuksia riittää tulevaisuudessa moneen eri suuntaan C2:n ja Hansab Groupin kansainvälisessä toimintaympäristössä.
Jotta ratkaisumyyjän työ olisi palkitsevaa, tarjoamme sinulle:
- Työterveyshuollon sekä virike- ja lounasedut
- Taustasi ja kokemuksesi perusteella 2 000 - 2 500 €/kk pohjapalkkaa, jonka päälle tulee myyntiin perustuva provisio. Ensimmäiset kuukaudet tarjoamme tästä korkeampaa pohjapalkkaa tukemaan alkuun pääsyä.
Kiinnostuitko?
Hae paikkaa helposti hakupainikkeen kautta!
Tässä vaiheessa hakua emme tarvitse vielä CV:tä tai muita hakudokumentteja. Riittää, että vastaat taustoittavaan kyselyyn.
Jos taustasi vaikuttaa tehtävää ajatellen sopivalta, tulemme pyytämään sinulta seuraavassa vaiheessa lyhyen videomuotoisen "pitchin" ja CV:n.
C2 SmartLight Oy
C2 SmartLight on suomalainen yli 20-vuotias teknologiayritys joka tarjoaa älykkäitä valaistuksen ohjausratkaisuja kaduille, liikunta-alueille, pihoihin ja puistoihin. Innovaatioistamme hyötyy jo kaksi kolmasosaa suomalaisista. C2 SmartLight on osa Hansab Groupia, joka tarjoaa automaatio-, turvallisuus- ja digitaalisia palvelujärjestelmiä eri toimialoille.
- Osasto
- Myynti & asiakaspalvelu
- Sijainnit
- Keski-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
- Kaupunki
- Jyväskylä, Kuopio, Oulu
- Yritys
- C2 SmartLight Oy
Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä MPS:n kanssa.
MPS on osaajien löytämisen, osaamisen kehittämisen ja paremman johtamisen asiantuntija. Ymmärrämme työtä ja elämää, koska tunnemme ihmisen. Autamme organisaatioita ja yksilöitä uudistumaan rekrytointien, johdon suorahaun, henkilöarvioinnin, johtamisen kehittämisen, verkko-oppimisen ja oman uran johtamisen palveluilla. Uskomme, että ihminen on paras innovaatio.
Toimistomme sijaitsevat Espoossa, Lahdessa, Tampereella, Turussa, Kuopiossa, Vaasassa ja Oulussa.